Lähdin katselemaan miltä näyttää vesitilanne Koskenniskassa ja kun kalastusvehkeet sattuivat olemaan mukana kokeilin samalla muutamat ottipaikat koskesta.

Vesi oli laskenut noin puolisen metriä kolmen viikon joka oli kulunut edellisestä käynnistä Koskenniskassa. Virtausta ja vettä riitti lähinnä enää keskellä uomaa ja potentiaaliset ottipaikat oli nyt laskettavissa yhden käden sormilla. Niinpä kaivoinkin esiin perhovavan ja ajattelin hieman opetella perhostelun alkeita. Sillan yläpuolella sainkin sitten ensimmäisen kalatapahtuman. Puukonmittainen pikkutaimen esitti pari komeaa hyppyä tavoitellessaan pinnassa viistävää perhoa, osumatta kuitenkaan siihen. Onneksi. Muita tapahtumia perhoon sitten ei tullutkaan.

Ajattelin vielä kopaista vaapulla ne muutamat ottipaikat jotka koskessa olivat. Sillalta lirkkimällä olin saanut muutaman kalan aikaisemmin tartutettua mutta nyt nuo samaiset kivien vierustat eivät antaneet minkäänlaista merkkiä kaloista. Sillan yläpuolelta kokeilin vielä yhden potentiaalisen paikan, sillan alustan. Lyhyt heitto siltapilarin viereen, vaappu kulkee virran poikki ja sitten tukevan oloinen tärppi. Ja kala kiinni. Siiman päässä tappeli virkeä taimen joka antautui muutaman minuutin taistelun jälkeen. 

117636.jpg 

47 cm taimen iski AN-vaappuun Koskenniskassa

Kopaisin sillan alustaa vielä muutamalla heitolla mutta enempää ottihaluisia kaloja ei sillan alla tuntunut olevan.

04.07.-06 an