Tänään illan hämärtyessä kävimme Jarin kanssa matikkapilikillä. Paikka on lähellä kaupungia. Vinkin paikasta kuulimme eilen ja pitihän se käydä tarkistamassa. Kauaa ei tarvinnut haroja nypytellä kun Jari jo nosti ensimmäisen kalan jäälle.

389101.jpg
Jari nosti ensimmäisen matikan jäälle 5 minuutin pilikkimisen jälkeen.

Heti perään miekin tunsin tärpin harassa ja kiskaisin matikan ylös.
389105.jpg
Illan hämärtyessä matikka liikkuu. Tommi ja 1,7 kg made.

Tämän jälkeen jatkoimme vielä reilun tunnin pilikkimistä, mutta mitään ei enää tullut. Paikalle saapui muutama muukin kalamies. Varsinkin yksi heistä tuntui olevan pelimies, sillä hän nosti kolme kalaa ylös reilun tunnin aikana ja jäi vielä yrittämään kun me poistuimme paikalta seiskan maissa.

Hämärän hetki tuntuu olevan hyvää aikaa matikan pilikinnässä. Keskustelimme tekijämiehen kanssa siitä, että joko kutu on käynnissä vai vasta tulossa. Päädyimme siihen, että ehkä se on jo alkanut, koska hän sai matikat ilman syöttiä ja me taas syötin kanssa. Meidän saamista matikoista tirskui hieman myös maitia, joka viittaa käynnissä olevaan kutuun. Kotona suoritetussa kalan perkauksessa huomasin, että maiti oli vielä melko kiintessä muodossa...

Vielä pitää yrittää ehtiä matikkapilikille ensi viikolla joku ilta.

-Tommi