Tämän kesäinen lohen soutureissu suuntautui Tornionjoen Honkasuvannolle Pelloon. Odotukset olivat korkealla ja niissä ei tällä kertaa petytty. Lohta oli suvannossa runsaasti ja mekin pääsimme niistä kahta väsyttelemään.

1688760.jpg
Ensimmäinen kala saatiin ylös 45 minuutin soudun jälkeen.

Kalastus lähti käyntiin mahtavasti. Jari oli soutamassa ensimmäistä kertaa ja oppikin asian nopeasti; 45 minuutin soudun jälkeen iski ensimmäinen kala Poppeliin. Lohi saatiin kyytiin ja se osoittautui 8,6 kg.n urosloheksi, jolla oli pituuttaa 92 senttiä.

1688763.jpg
Tommi pönöttää 8,6 kg:n ja 92 sentin kalan kanssa.

Seuraavana päivänä tuloksena oli yksi topakka tärppi. Muuten joella oli hiljaisempaa. Päivän aikana oli aikaa tutustua tarkemin Honkasuvantoon.

1688774.jpg
Honkasuvannon alapuolen Jarhoistenkosken niskalla on komea Ruotsalaisten rakentama kota.

Majoituksemme oli monialaosaaja Jukka Säntillä. Jukka on kova kalamies ja osaava kalaopas, mutta majoituksen tasossa on vielä hieman toivottavaa;-)

1688765.jpg
Asustelimme joen rannassa olevassa "Rölli-mökissä", joka ei välttämättä sovellu perhematkailuun, mutta menee kahden kalamiehen asumuksena:-)

Kolmantena soutupäivänä alkoi taas tapahtumaan. Päivän ensimmäisellä laskulla Tommin soutuvuoro päättyi lohikontaktiin, jonka Jari onnistui väsyttelemään ylös asti.

1688778.jpg
Jarin väsyttelemä lohi panoi 6,8 kg ja pituutta sillä oli 85 cm.

Kala nappasi suunnilleen samalta kohdalta kuin ensimmäinenkin lohi ja kaiken lisäksi samaan vaappuun! Kyseinen Poppeli  taitaa olla oikea ottipeli.

1688772.jpg
Honkasuvannolla kalan päät laitetaan seitapaaluun tuomaan lisää tuuria kalastukseen, hyvin tuntui toimivan.

Kolmen onnistuneen päivän jälkeen joen vesi lähti hurjaan nousuun. Kyseessä oli myöhästynyt juhannustulva. Vesi nousi lähes metrin vajaaseen vuorokauteen ja soutamiset oli siltä osin soudettu. Yritimme vielä lauantaina kokeilla kalastusta, mutta mitään siitä ei enää tullut. Joki oli täynnä roskaa ja virta kuljetti venettä aikamoista haipakkaa. Lohia joessa kyllä oli ja uutta nousi koko ajan lisää, mutta siiman päähän niitä ei enää saatu. Myös paikalliset kalamiehet häipyivät joelta tulvan noustessa. Tulva pilasi soutamisen, mutta toisaalta sillä voi olla myös oma tarkoituksensa; se laukaisee lohien nousuvietin ja niiden on helppo nousta koskista ylös, lisäksi kalamiesten on mahdontonta pyytää niitä roskien paljoudesta johtuen.

Reissun aikana tutustuimme todelliseen kalamieheen, Armas Törmäseen,  joka tuntui pystyvän hakemaan lohen suvannosta omatekoisilla Lohiarmas vaapuillaan aina kun kalaa oli ja olosuhteet soutamiseen olivat kunnossa. Lohiarmakseen puuttuneita kaloja löytyykin runsaasti saalistilastoista:-) Armas neuvoi meillekin sopivat soutulinjat ja vaappuvalinnat suvantoon, joten seuraavalla kerralla saatamme saada lohia muullakin kuin aloittelijan tuurilla...

armas_20080626.jpg
Taas on yksi kala iskenyt viimeistä kertaa Lohiarmakseen.

Viisipäiväiseksi suunniteltu reissu kutistui reilulla vuorokaudella, mutta se ei haitannut yhtään. Kaksi tyytyväistä kalamiestä kotiutui sunnuntai-iltana mukanaan kymmenisen kiloa pakastettua vakuumipakattua lohifilettä. Joessa olevasta kalamäärästä johtuen suunnitteilla on jo toinen reissu heinäkuun loppuun Muonioon, saa nähdä toteutuuko...

1693626.jpg
Reissun päätteeksi maistui jätski Kukkolankosken Ruotsin puoleiseilla rannalla.

Kesähelteitä odotellessa,

-Tommi

[Kuvia lisäillään kun Jari saa ne purettua kamerastaan]