Uistelukauden varaslähtöön on enää viikko aikaa. Talvi on mennyt odotellessa tulevaa Ruotsin reissua Vänernille. Reissun valmistelut ovat tällä hetkellä kuumimmillaan.

Vänernille suuntaavaan retkueeseen kuuluu kaikkiaan viisi venekuntaa; kaksi täältä Joensuusta, toiset kaksi Tampesterista ja vieläpä matkalta poimitaan mukaan yksi turkulainenkin venekunta. Tukikohtana tulee toimimaan Askevik stugby Sjötorpissa lähellä Mariestadia.

Vallitsevaa kalastuskuumetta ei ainakaan helpota, että jatkuvasti tulee luettua ruotsalaisten uistelijoiden blogeja. Viikon 15. kelitkin vaikuttavat tämän hetken ennusteiden mukaan kohtuullisilta kalastamiseen, tietysti ne voivat vielä kehittyä mihin suuntaan vain.

Vänernin reissun aikana tullaan testaamaan reaaliaikaista raportointia suoraan kalapaikoilta lähettämällä kännykällä saaliskuvia ja -raportteja  "mobiilikalajuttuja" -blogiin.

1487845.jpg
Mika oli viime keväänä samassa paikassa samaan aikaan,  kalatapahtumia riitti.

Vielä viikko ja sitten alkaa helpottamaan:-)

-Tommi