Syksyn uistelutreffikausi pyörähti käyntiin viikonloppuna Höytiäisellä. Viime viikkojen hyvät saaliit olivat houkutelleet paikalle mukavasti venekuntia, eivätkä uistelijat pettyneet tälläkään kertaa sillä jo lauantaina kaloja punnitukseen toi 21 venekuntaa.


Tuomikon Jukka vietti viisikymppisiään lohitreffien merkeissä sunnuntaina ja voitti viikonlopun kokonaiskisan.

Sunnuntaina keli kirkastui ja väki hieman väheni - liekkö edellisillan jälkipelellä ollut osuutta asiaan? - sitä myöten kalojenkin määrä oli pienempi. Joitakin lohia puntarille kuitenkin saatiin, paras yhteissaalis kahden päivän kokonaistuloksissa oli Tuomikon Jukan kipparoimalla venekunnalla; hieman yli viisi kiloa.


Sunnuntain voittokaloja.

Mukava oli lohien perässä kurvailla jälleen kerran, mekin onnistuimme saamaan yhden 2,4 kilon lohen puntarille lauantaina. Toisena päivänä kisamittaista kalaa ei löytynyt, mutta sentään joitakin kuhia lähti kyytiin ruokakaloiksi. Treffailu jatkuu parin viikon päästä perinteisellä Puruvesi Meetingilla, jossa onnistumisia onkin tullut useamman kerran. Saa nähdä miten tänä syksynä käy.

Syksyn alkua,

-Tommi