Kerrankin voi uistelukisan jälkeen sanoa, että hyvin meni! Höytäisen taimen kisassa tuli eilen neljäs sija ja se on hyvä suoritus pitkän huonon kisajakson jälkeen. Kilpailun taso oli melko kova, sillä voittajavenekunnan pistepotti oli noin 68 000 pistettä, toisen 65 000 ja kolmannenkin 50 000. Meidän onkimat kuhat ja hauet tuottivat 38 000 pojoa, kärkikolmikkoon jäi siis reilusti eroa. Tällä kertaa ei jäänyt edes jossiteltavaa, sillä ne muutamat millin pari vajaat kuhat eivät olisi sijoitusta miksikään muuttaneet:-)

Tästä on hyvä jatkaa, pieni toivon kipinä hyvästä cuppisijoituksesta heräsi taas henkiin ja usko siihen, että kyllä sitä ehkä sittenkin osaa jollain tavalla onkia kuhaa hieman hankalammassa kelissä, tai ehkäpä se onkin juuri siitä kiinni... Heinäkuussa jatketaan Samppaanselällä ja Koitereella, toivottavasti onnistumisia tulee lisää.

Juhannuksen odottelua,

-Tommi