Talkoot jatkuivat viikonloppuna Savonselän vesillä. Perjantain upea sää houkutteli kurvailemaan Markon luodon seutuville ja tulipa tehtyä myös pieni mutka Ukonselällä. Haukea laatikkoon kertyi kolmisenkymmentä kiloa, yhtään isompaa ei kyytiin noussut.

Sunnuntaina osallistuimme Jokikone Cupin avauskisaan, Savonselkä uisteluun. Olimme jo visusti päättääneet viime syksynä olla osallistumatta yhteenkään kisaan tänä kesänä, mutta niin vaan veri veti mukaan:-) Tuloksena 23. sija, joka olikin tänään tuurisijoitus, koska sillä irtosi yllätyspalkinto 23. Savonselkä uistelun kunniaksi. Kisamittaista haukea löytyi 10 kiloa ja toinen mokoma hieman pienempää. Lisäksi saimme kesän ekan kuhan. Mukava oli kisailla vaikka tulos jäi jälleen kerran vaisuksi.

Kesän alkua,

Tommi