Tämän kesän toinen Venäjälle suuntautunut kalastusretki tehtiin Laatokalle. Tavoitteena oli laittaa venekunnan  kuhaennätykset uuteen uskoon, mutta sepä ei ollutkaan niin yksinketrtainen juttu. Laatokkalaiset kuhat olivat päättäneet pitää suunsa kiinni, toki muutama kala sentään saatiin.

Matka tapahtui Carelian fishing and hunting clubin Laatokan uistelukilpailun yhteydessä. Osallistuimme samalla siis kilpailuun ja sen suhteen lopputulos oli hyvä.


Vesille lähdettiin Piipun Pihan satamasta.

 


Sortavalan kaupunki järveltä katsottuna.

Uistelutapahtuma kesti yön yli ja majoituimme saareen. Tukikohta sijaitsi suojaisessa laguunissa, jossa oli hyvä leiriytyä ja nukkua teltassa.


Majoituslaguuni.


Kalapaikat sijaitsivat noin 20 kilometrin päässä Sortavalasta Valamoon menevän laivareitin vierellä.


Valamoon menevät kantosiipialukset pyyhälsivät kovaa vauhtia kalapaikan ohi. Sai olla tarkkana, ettei vaan vahingossa uistellut niiden reitille.

Kuha oli todella huonolla syönnillä. Tämän totesivat myös Laatokan konkarikävijät, joiden mukaan 2-4 kiloista kuhaa tulee normaalisti hyvin tähän aikaan kesästä. Venekuntamme sai lopulta saaliiksi kolme kuhaa, joista isoin painoi 3,2 kiloa, toiseksi isoin 1,9 kiloa ja kolmas oli kilon kala. Kaikki kolme kalaa tulivat tunnin sisään lauantaiaamuna, sitä ennen ja sen jälkeen oli hiljaista.


3,2 kilon kuha riitti kisan kakkospaikalle.

Kisan suurin kuha oli 3,6 kiloinen, meidän kala riitti kakkossijaan. Kisan kolmosen kala painoi hieman alle kolme kiloa.



Uistelutapahtuman kolme parasta venekuntaa yhteispotretissa Piipun Pihan terassilla.


Reilut viisi kiloa laatokkalaista normikuhaa.

Laatokan reissu oli hieno kokemus heikosta kalantulosta huolimatta. Venekuntamme yhteinen arvio oli, että myös Laatokalle on päästävä uudestaan viimeistään ensi kesänä. Aikaa on vain varattava enemmän, jotta kuhapaikat löytyvät. Nyt sentään päästiin jo hieman jyvälle.

до свидания!

Tommi