Syyslomaviikon alkajaisiksi teimme parin päivän reissun Ruunaan koskille perhostelun merkeissä. Kohteiksi valikoitui tällä kertaa Siika- ja Murrookosken alueet joita piiskasimme muutaman päivän aikana ahkerasti.

Kalatapahtumia reissun aikana oli ihan mukavasti mutta suurin osa tapahtumista oli vain varovaisia perhojen näykkäisyjä, lisäksi koettiin muutamia katkeria kalojen karkuutuksia. Kalat olivat siis varsin varovaisella otilla mutta pari kirreä onnistuttiin kuitenkin saamaan haaviin asti. Videon voi tsekata täältä.

Ari