Vuosi vetelee viimeisiään ja on aika palata kuluneen vuoden mieleenpainuvimpiin kalastushetkiin. Blogin kirjoittelu hiipui loppukaudesta johtuen lievästä motivaatiokapeikosta, jonka surkeasti menneet vetouistelun sm-kisat saivat aikaan kaikkine ikävine tapahtumineen ja toisaalta myös kalareissuraportointi siirtyi pitkälti Facebookkiin helppoutensa vuoksi.

Tänäkään vuonna kolmen hienoimman tapahtuman valinta ei ollut helppoa. Paljon mieleenpainuvia reissuja tuli tehtyä, tärkeimmäksi valintakriteeriksi voisi nostaa ensikertaisuuden, eli valinta tehdään sellaisista jutuista, joita ei ole ennen tullut tehtyä.

Ensimmäiseksi listalla nousee huhtikuun Bornholman lohireissu. Kyseessä oli edelliskesän SM-kisojen palkintoreissu, joka tällä kertaa suuntautui Itämerelle Bornholman saarelle. Tavoitteena oli saada lohikontakteja ja niitähän tuli kaikkiaan yhdeksän kappaletta, lisäksi venekunnan kaikki jäsenet pääsivät kymppikerhoon. Hieno reissu!

bornholma_7.jpg?1429028495
Kolme tyytyväistä lohimiestä.

Toiseksi hienoimmaksi tapahtumaksi voisi nostaa Oulujärven Hauki-EM -kisaan osallistuminen ensi kertaa ja siellä pärjääminen. Haastavissa olosuhteissa venekuntamme taisteli hienosti toiseksi.

HaukiEm_4.jpg?1433949130
Hauki-EM miehistöllä hymy herkässä; myrskyssä keikkuminen kannatti!

Kolmanneksi nousee marraskuun lopussa Paraisille Airiston suunnalle suuntautunut säippäreissu Hokkkasen Karin houkuttelemana. Ajatus tuntui jo alunperin niin hullulta, että pakkohan se oli toteuttaa. Reissusta muotoutui antoisa kokemus mukavassa seurassa. Sovimme jo uusivamme reissun ensi syksynä, mutta ehkä vielä lähempänä joulua...

Airisto_2015_2.jpg?1451575230
Toni

Airisto_2015_3.jpg?1451575236
Tomi

Airisto_2015_1.jpg?1451575226
Hyvää uutta vuotta ja kireitä siimoja!

-Tommi-