Puruvesi_sm_10-normal.jpg

Uskomatonta, mutta totta. Kerimäen Veotuistelun SM-kisat menivät paremmin kuin hyvin; tuloksena toinen perättäinen Suomen mestaruus. Temppu oli monella tapaa historiallinen: Kukaan ei ole voittanut kahta kertaa SM-kisoissa ja vielä peräkkäin. Lisäksi olemme osallistuneet nykyisellä venekunnalla vasta kaksi kertaa kyseiseen tapahtumaan:-) Kisojen alla ei ollut kovin suuria odotuksia pärjäämisestä, koska kirkasvetinen Puruvesi on äärimmäisen hankala järvi kalastukseen tähän aikaan kaudesta, olosuhteet olivat helteiset ja kohdekala oli hauki. Venekuntamme on paremminkin tunnettu kuhan vedosta.

Kisatreenit aloitimme kisaviikolla torstaina. Niistä emme kovin montaa kisamittaista haukea saaneet, mutta pääsimme sentään hieman jyvälle mistä kalaa voisi tavoitella. Lauantain kisapaikaksi valitsemme Enanselän, josta saimme entinen  tapahtumia torstain treeneissä.

Puruvesi_sm_12-normal.jpg

Kisan alussa oli pieniä teknisiäongelmia kun kauinanturi irtosi veneen perästä. Ei muuta kuin kippari järveen keskellä selkää ja anturia nippusiteellä kiinnittämään. Suununtaiaamuna saimme ammattimiehen apua probleemaan, kun Ykköskaiteen Olli laittoi anturin taas kunnolla kiinni telineeseen.

Kisa lähti hyvin käyntiin kun saimme heti muutaman mittahauen kyytiin. Huomasimme, että samalla alueella ajeli muitakin venekuntia, joista olimme kuulleet kovia saalishuhuja treenien aikana. Ensimmäisen ottipaikan hiivuttua lähdimme kiertämään Enanhautaa. Ilomantsilainen lippalakkipilotimme, Jari, ajeli penkan reunalla olevia patteja ja osui lopulta oikeaan hauenpesään...

Pururvesi_sm_4-normal.jpg

Paikka osoittautui lopulta todelliseksi eldoradoksi. Saimme siitä lauantaina kymmenkunta mittakalaa ja ja sunnuntainakin vielä viisi. Heti ensimmäinen yliajo tuotti kolmoistärpin. Kaiken lisäksi kalat olivat kunnon muikkuhaukia, eli erittäin hyvässä lihassa olevia "hauenpörryköitä", kuten Jari ne nimesi. Kyytiin saatuja kaloja ei tarvinnut liiemmin mittailla, sillä keskipaino oli liki kolme kiloa.

Puruvesi_sm_15-normal.jpg
Haavit täynnä. Eka kisa, kun haavit loppuivat kesken:-)

Ekapäivän päätteeksi olimme piikkipaikalla omaksi ja muiden yllätykseksi.

Puruvesi_sm_3-normal.jpg
Hauenpörryköitä...

Huonosti nukutun yön jälkeen olivat odotukset korkealla, olihan mestaruus omissa käsissä. Keulaa ei sentään ollut aivan Iisalmen kisojen tapaan, mutta yli 5000 pistettä sentään. Sunnuntaista tuli lopulta raastavan jännittävä, takaa tultiin ja kovaa. Kisan kakkoseksi ja kolmoseksi sijoittuneet Ikosen ja Bäckin venekunnat tekivät huiman nousun ja menivät miltei ohi. Jännitystä ei helpottanut sekään, että saimme ensimmäiset mittakalat kyytiin vasta kahden maissa... Lopulta onnistuimme saamaan reilut 17 kiloa haukia ja ne riittivät 1700 pisteellä voittoon ennen Ikosia. Voitto tuli siis käytännössä yhden mittahauen mitalla. Kisa oli huipputiukka ja osoitus siitä, että Pohjois-Karjalassa osataan vetouistella melko hyvin tällä hetkellä:-) Myös viime vuonna tänne tuli kaksoisvoitto.

Tuplamestaruus on saanut mukavasti mediahuomiota Pohjois-Karjalan medioissa. Juttuja löytyy Ylen Pohjois-Karjalan radion sivuilta ja sanomalehti Karjalaisesta. Myös Vetouistelulehteen tehtänee juttu viime vuotiseen tapaan.

Lopuksi venekuntamme haluaa kiittää vielä kerran tukijoitamme, jotka omalta osaltaan mahdollistivat tämän historiallisen tuplamestaruuden: SM-kisaprojektia ovat tukemassa olleet Jokikone, Ykköskaide, Islure ja Räppäri. Paljon kiitoksia!

Vielä on kesää jäljellä ja yski tavoite saavuttamatta; emme ole vieläkään onnistuneet voittamaan yhtään Jokikone Cupin osakilpailua kovasta yrityksestä huolimatta...

Kireitä siimoja loppu kaudelle, Kajaanissa nähdään!

Venekunnan puolesta Tommi Kinnunen